ProCountor jatkaa vahvaa kasvua!

ProCountor jatkoi vahvaa kasvua myös vuonna 2008. Yhtiön liiketoiminta kasvoi voimakkaasti kaikilla mittareilla mitaten. Yli 200 uutta yritystä otti ProCountorin käyttöönsä vuoden aikana ja yhtiöllä oli vuoden 2009 alussa lähes tuhat yritystä asiakkaanaan.

Suomen Asiakastieto Oy on myöntänyt ProCountorille Suomen Vahvimmat 2009- sertifikaatin. Sertifikaattiin oikeutettu kuuluu Rating Alfa -luottokelpoisuusluokituksen parhaisiin AAA tai AA+ -luokkiin, joihin yltää vain noin joka kymmenes suomalaisyritys. Tutkimusten mukaan näistä yrityksistä vain joka tuhannes joutuu maksuongelmiin vuoden kuluessa.

Takaisin uutislistaan